|   Media 2007
|   Media Mundus
|   Tuet
|   Uutisia
|   Hakulomakkeet
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Linkit
 

Tuet koulutukseen

Media 2007 -ohjelmassa on kaksi erillistä koulutustukea.

Toinen (Continuous Training) on suunnattu eurooppalaisille koulutus- ja kurssijärjestäjille, yliopistoille, tuotantoyhtiöille sekä av-alan järjestöille, jotka tarjoavat jatkokoulutusta käsikirjoittamisen, tuottamisen tai uuden teknologian alalta.

Toinen koulutustuen muoto (Initial Training), joka lanseerattiin vuonna 2007, on suunnattu eurooppalaisten elokuvakoulujen verkostoitumista ja opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta edistäville hankkeille.

Molempien tukien tavoitteena on tukea audiovisuaalisen alan opiskelijoille ja ammattilaisille suunnattua koulutusta, jonka tavoitteena on parantaa alan kansainvälistä kilpailukykyä. Tukea myönnetään ensisijaisesti kolmen eri osa-alueen koulutukseen: käsikirjoittamiseen, tuottamiseen ja uuden teknologian hyödyntämiseen. Tukea voidaan myöntää myös markkinointi-, levitys- ja rahoitusalan ammattilaisten sekä juristien kouluttamiseen.

Koulutustuki jatkokoulutukseen (Continuous Training)

Koulutustukea myönnetään eurooppalaisille koulutus- ja kurssijärjestäjille, yliopistoille, tuotantoyhtiöille sekä av-alan järjestöille, jotka tarjoavat jatkokoulutusta käsikirjoittamisen, tuottamisen tai uuden teknologian alalta. TV-yhtiöt eivät voi toimia hakijoina, vaan ne voivat osallistua kurssijärjestelyihin partnerin roolissa. Tukea voi saada korkeintaan 60 % verran kokonaiskustannuksista. MEDIA 2007 pyrkii erityisesti tukemaan kouluttajatahojen verkottumista ja yhteistyötä.

Vuonna 2008 koulutuksenjärjestäjillä oli ensimmäisen kerran mahdollista hakea tukea neljäksi vuodeksi kerrallaan. Nelivuotinen sopimus on nimeltään Framework partnership agreement (FPA) ja niitä myönnettiin vuoden 2008 hakukierroksella 23 koulutuksenjärjestäjälle. Yksivuotisia sopimuksia tehtiin 14 koulutuksenjärjestäjän kanssa. Nelivuotista sopimusta voi seuraavan kerran hakea todennäköisesti vuonna 2013. Siihen saakka julkaistaan joka vuosi uusi hakukierros, jolla voi hakea tukea aina vuodeksi kerrallaan.

Koulutustuen uusin hakukierros (Call for proposals 07/2011) julkaistiin huhtikuussa 2011. Tukea voi hakea hankkeille, jotka kestävät enintään 12 kuukautta ja alkavat aikaisintaan 1. tammikuutta 2012 ja päättyvät viimeistään joulukuun lopussa 2012. Tuen hakuaika päättyy 15.6.2011.

MEDIA 2007 myöntämän koulutustuen painopiste on av-alan ammatillisessa jatkokoulutuksessa. Alan vasta valmistuneille suunnattuja European Masters -kursseja tuetaan vain, jos niiden ei ole mahdollista saada muuta EU-tukea. Tuen saaminen edellyttää, että koulutusohjelmiin osallistujien enemmistön tulee olla ulkomaalaisia koulutuksen järjestäjään nähden. Koulutusjärjestäjien täytyy lisäksi toimia yhteistyössä audiovisuaalisen teollisuuden kanssa. Kurssinjärjestäjien täytyy myöntää 15 % osallistujista apuraha, joka kattaa ainakin kurssimaksun, mutta mielellään myös matkakulut.

Hankkeita arvioidaan pisteillä, joita voi saada enintään 100. Arvioinnin kohteina ovat:
1) koulutuksen sisällön laatu, 20 pistettä
2) projektin johtaminen, 20 pistettä
3) audiovisuaalisen alan muiden toimijoiden kanssa tehdyn yhteistyön laatu, 20 pistettä
4) eurooppalainen ulottuvuus, 20 pistettä
5) koulutuksen vaikutus, 20 pistettä

Hakemukseen kuuluu ns. financial capacity -lomake, jolla todistetaan hakijan vakaata taloudellista tilaa. Lomakkeeseen kirjataan yhteenveto taseesta ja tuloslaskelmasta. Financial capacity -lomake, kuten hakemus muutenkin, kannattaa täyttää erityisen huolellisesti, koska mahdollisuudet täydentää hakemusta jälkikäteen ovat nykyään hyvin pienet.

Nyt voimassa oleva hakukierroksen hakemukset tulee lähettää Brysseliin viimeistään 15.6.2011. Päätökset tulevat lokakuussa ja sopimukset solmitaan viimeistään joulukuussa 2011.

Koulutustuen hakuohjeet ja hakulomakkeen voi ladata osoitteesta: http://ec.europa.eu/culture/media/programme/training/forms/cont/index_en.htm

Katso lisätietoja Media 2007 koulutustarjonnasta otsikon Kurssit alta.

Median tukemat vuoden 2011 jatkokoulutuskurssit on esitelty myös pdf-muotoisessa esitteessä nimeltään Training & Networks in Europe, joka on luettavissa ja tulostettavissa osoitteesta: http://ec.europa.eu/culture/media/programme/training/guide/index_en.htm

Koulutustuki elokuvakouluille 2011 (Initial Training)

Koulutustuen vuoden 2011 hakukierroksen (Call for proposals 02/2011) hakuehdot ovat pääpiirteissään samat kuin viime vuonnakin. Hakukierros on suunnattu eurooppalaisten elokuvakoulujen verkostoitumista ja opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta edistäville hankkeille. Muutos aiempaan on kuitenkin se, että tällä hakukierroksella haetaan tukea kolmeksi vuodeksi kerrallaan: vuosille 2012, 2013 ja 2014. Sopimus, joka tehdään, on nimeltään FPA Framework Partnership Agreement. Tämänvuotinen hakukierros on siis MEDIA 2007 -ohjelman viimeinen.

Hakukierroksen tavoitteena on:
- parantaa eurooppalaisen audiovisuaalisen alan koulutusta ylipäätään
- rohkaista yhteistyö- ja vaihtohankkeisiin tukemalla eurooppalaisten koulutustahojen verkostoitumista
- lisätä opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta Euroopassa.

Hankkeet, jotka voivat hakea tukea, voivat edustaa kolmea eri tematiikkaa:
- käsikirjoitustekniikat: tavoitteena, että käsikirjoittajat voivat parantaa taitojaan perinteisten ja interaktiivisten käsikirjoitusmetodien alueella
- management: tuottajien ammattitaidon vahvistaminen, business skills, tuotanto, levitys, laki- ja sopimusasiat, kansainvälisten markkinoiden tuntemus
- uudet teknologiat: digitaalisuus tuotannoissa, 3D-animaatio, HDTV, jälkituotanto, erikoistehosteet, uudet jakelukanavat, uusmedia markkinoinnissa, restauraatio- ja konservointitekniikat

Hakukelpoisia hakemuksia varten hakijoiden tulee koota eri maiden elokuvakouluista tai muista koulutustahoista koostuva ryhmä, joka hakee tukea. Yksi koulu toimii hankkeen koordinaattorina. Hankkeiden osallistujat voivat olla eurooppalaisten elokuvakoulujen opiskelijoita ja opettajia tai muiden koulujen opiskelijoita, kunhan koulutus tähtää toimimiseen audiovisuaalisella alalla.

Hankkeessa tulee olla mukana vähintään kolme eri koulua/organisaatiota vähintään kolmesta eri MEDIA-ohjelman jäsenmaasta. Media-tuki voi olla 50 % hankkeen kustannuksista tai jopa 75 % jos mukana on organisaatio jostakin seuraavista maista (uudet jäsenmaat): Bulgaria, Kypros, Tsekin tasavalta, Viro, Unkari, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Romania, Slovakia, Kroatia ja Slovenia. Osallistuvista kouluista yhteensä vähintään kolmen tulee olla "higher education institution" eli Suomessa kyseeseen tulevat lähinnä yliopisto-tason koulutus ja ammattikorkeakoulut.

Hankkeen tulee alkaa aikaisintaan vuonna 2012 ja seuraavista vuosista (2013 ja 2014) tulee lähettää myöhemmin erilliset selvitykset. Hakukierros julkaistiin helmikuussa 2011 ja sen deadline on 29.4.2011. Tulokset ovat odotettavissa lokakuussa ja sopimukset allekirjoitetaan viimeistään joulukuussa 2011. Tämän hakukierroksen budjetti on noin 2 miljoonaa euroa.