![]()
Tuotantoyhtiöille
Levittäjille Koulutukseen Festivaalit- & PR Uudet jakelutiet Media International Help!
Koulutus
Hankekehittely Levitys Festivaalit- & PR Muut tuet Suomalaisten tuet -08 Suomalaisten tuet -07 Suomalaisten tuet -06 Suomalaisten tuet -05 Suomalaisten tuet -04 Help! Media 2007Media 2007 on Euroopan unionin rahoittama audiovisuaalisen alan tukiohjelma, jolla tuetaan eurooppalaisten elokuvien, televisio-ohjelmien ja uusmediatuotantojen tekemistä, levittämistä ja markkinointia sekä audiovisuaalisen alan koulutusta. Tavoitteena on vahvistaa Euroopan audiovisuaalisen alan kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.Media 2007 on seitsemänvuotinen ohjelma, joka on voimassa vuoden 2007 alusta vuoden 2013 loppuun saakka. Ohjelman budjetti vuosille 2007-2013 on yhteensä 755 miljoonaa euroa. Vuoden 2006 lopussa päättyneeseen Media Plus- ohjelmaan verrattuna Media 2007 tulee painottamaan aiempaa enemmän digitalisointia ja markkinointia.
Media 2007 -ohjelmaan kuuluvat 32 maata vuonna 2010 ovat kaikki 27 EU-maata sekä Islanti, Liechtenstein, Norja, Sveitsi ja Kroatia. Uusin jäsen Media-ohjelmassa on Kroatia, joka liittyi mukaan Media-ohjelmaan maaliskuussa 2008. Tässä vielä kaikki maat:
Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Islanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tsekin tasavalta, Unkari ja Viro. Kaikkien näiden maiden Media Deskien ja Antennojen yhteystiedot löydät täältä.
MEDIA-ohjelmaa hallinnoi EU-komissiossa uusi agency Education, Audiovisual and Culture Executive Agency(EACEA). Media-ohjelman lisäksi sama agency hallinnoi myös useita muita EU:n tukiohjelmia, kuten Socrates, Leonardo da Vinci, Youth, Kultur, Erasmus Mundus, e-Learning ja Community Action Programmes. EACEA jakaantuu kahteen yksikköön, joista toinen on Koulutus ja kulttuuri ja toinen Informaatioyhteiskunta. Media-ohjelma kuuluu näistä ensimmäiseen. Constantin Daskalakis on vastuussa Media-ohjelmasta EACEAssa ja Aviva Silver vastaa ohjelmasta EU-komissiossa. Media-hakemukset rekisteröidään ja käsitellään Media-yksikössä EACEAssa. EU-komissaareista Koulutus ja Kulttuuri -yksiköstä vastaa Androulla Vassiliou. MEDIA 2007 -tuet voidaan jakaa viiteen eri kategoriaan seuraavasti:
1. KOULUTUS (noin 7 % budjetista): MEDIA tukee ammattilaisille suunnattua jatkokoulutusta käsikirjoittamisesta, tuottamisesta ja uuden teknologian hyödyntämisestä.
2. TUKI TUOTANTOYHTIÖILLE (noin 20 % budjetista)
A) KEHITTELY: Tukea myönnetään eurooppalaisille markkinoille suunnattujen audiovisuaalisten projektien kehittelyyn. Tukea on mahdollista hakea joko yksittäisille hankkeille tai hankepaketeille. Projektit voivat olla fiktioita, dokumentteja, animaatioita tai interaktiivisia pelejä, jotka liittyvät johonkin fiktio-, dokumentti- tai animaatioelokuvaan.
B) i2i AUDIOVISUAL: Tuen tavoitteena on helpottaa tuotantoyhtiön rahoituksen saantia pankeilta ja muilta rahoittajilta. Tuki on suunnattu itsenäisille eurooppalaisille tuotantoyhtiölle vakuutusmaksuihin, valmistumisvakuutukseen (completion bond) tai rahoituskuluihin.
C) TV-LEVITYSTUKI: Tuotantoyhtiöt voivat hakea tukea tv-ohjelman tuotanto- ja levityskuluihin.
3. LEVITYS (noin 55 % budjetista): Levitystukiin kuuluu kaksi eri tukimuotoa pitkien elokuvien levittäjille: harkinnanvarainen levitystuki ja automaattinen tuki teatterielokuvien levittäjille. Lisäksi myyntiagenteille on oma Sales Agent- tukensa ja tukea myönnetään myös elokuvateatteriverkostoille. Video- ja DVD-tukea ei enää ole.
4. FESTIVAALIT JA PR (noin 9 % budjetista): Erilaisia tukimuotoja festivaaleille, messuille, foorumeilla ja market-tapahtumille. 5. UUDET JAKELUTIET (noin 4 % budjetista): Media Plus -ohjelman aikana oli jo olemassa Pilot Projects -tuki, nyt se on saanut rinnalleen Video on Demand and Digital Cinema Distribution -tuen. Pilot Projects -tuki on suunnattu hankkeille, jotka voivat koskea elokuvaperinnön säilyttämistä ja hyödyntämistä, ohjelma-arkistojen digitointia, oikeudenomistajien verkottumista, teemakanavien eurooppalaista ohjelmointia ja online-jakeluhankkeita. Video on Demand and Digital Cinema Distribution -tuen hakuohjeet ovat melko väljät ja soveltuvat monenlaisille hankkeille.
Miten MEDIA-tukia haetaan?MEDIA-tukien hakuohjeet ja -ajat määritellään komission muutaman kerran vuodessa julkaisemissa ns. ehdotuspyynnöissä (Call for Proposals). Kullekin tukityypille on oma hakumenettelynsä.Hakuohjeet ja -lomakkeet löydät otsikon "Hakulomakkeet" alta. Hakuohjeita saa myös MEDIA Deskin toimistosta.
Hakemukset lähetetään EU:n komission MEDIA-yksikölle, joka käsittelee hakemukset. Lopulliset tukipäätökset tekee EU:n komissio, jonka päätöksistä ei voi valittaa.
Media Desk on Euroopan Unionin Media-ohjelman tiedotustoimisto.
|