|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

15.3.2005
Elokuvat myyvät hyvin Euroopassa

Media Salles julkaisi European Cinema Yearbook 2004:n Berliinin elokuvajuhlilla 13.2.2005. Vuosikirja pitää sisällään monenlaisia tilastoja elokuvissakäynnistä ja elokuvateollisuudesta Euroopassa. Tilastoissa on mukana yhteensä 33 Euroopan maata.

Elisabetta Brunella Media Sallesista totesi olevansa iloinen, koska vuosikirjan luvut osoittavat positiivista suuntaa eurooppalaiselle elokuvateollisuudelle. Kotiteattereiden ja DVD -elokuvien myynnin kasvaessa huimasti koko ajan, on ollut pelättävissä elokuvateatterikäyntien vähenevän radikaalisti. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan elokuvateatterikäynnit ovat lisääntyneet vuosien 1999 ja 2002 välillä 43 prosenttia video- ja DVD -myynnin kasvettua samana aikana peräti 110 prosenttia. Eurooppalaiset haluavat siis nähdä entistä enemmän eurooppalaisia elokuvia sekä kotona että elokuvissa.

Myös EU-komissaari Viviane Reding piti tilaisuudessa lyhyen puheenvuoron, jossa hänkin oli erittäin ilahtunut uusien tilastojen tuloksista eli elokuvissakäyntien suuresta määrästä ja kovassa nousussa olevista DVD -elokuvien myyntiluvuista. Piratismin Reding totesi ongelmaksi, jota olisi tärkeää tutkia ja josta olisi hyvä saada myös tilastollista selvitystä mahdollisimman pian.

Jos haluat tilata European Cinema Yearbook 2004:n itsellesi tai kaipaat tietoja Media Sallesin elokuvateattereiden omistajille ja levittäjille suunnatusta koulutuksesta, lisätietoja osoitteessa http://www.mediasalles.it.

Lisätietoja saa Media deskistä:
Kerstin Degerman
etunimi.sukunimi@ses.fi
puh 09-6220 3013
fax 09-6220 3070

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle