|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

5.3.2008

Media Plussan loppuraportti julkaistu

Komissio on tilannut loppuraportin Media Plussasta konsulttiyhtiö Media Consulting Groupilta. Raportissa arvioidaan koko tukiohjelman toimivuutta ja lisäksi tarkastellaan miten ns. positiivinen diskriminaatio on toiminut käytännössä. Myös Media Deskien toimintaa käydään läpi.
Raportista ilmenee mm. että vuosina 2001-2006 jaettiin Media Plus -tukea yhteensä 9000 projektille. Näistä 67 % lukeutui erilaisten levitystukien piiriin ja 21 % kehittelytuen piiriin. Viisi isoa jäsenmaata saivat yhteensä kaksi kolmasosaa jaetuista tuista.

Media-ohjelma täydentää raportin mukaan hyvin kansallisia tukia, ja positiivisen diskriminaation avulla uusien jäsenmaiden ammattilaiset ovat integroituneet hyvin Eurooppaan ja he ovat osallistuneet aktiivisesti Median koulutukseen. Media-tuetun koulutuksen vaikutus eurooppalaiseen kenttään yleensä todettiin erittäin positiiviseksi. Media Deskeistä todettiin, että ne ovat tehokkaita, mutta niiden tehtäväkenttää voisi vielä kehittää. Raportti on luettavissa Media-yksikön nettisivuilla: http://ec.europa.eu/information_society/media/overview/evaluation/reports/index_en.

Lisätietoja saa Media Deskistä:
Kerstin Degerman, puh. 09 6220 3013, etunimi.sukunimi@ses.fi
Inkeri Lundgren, puh. 09 6220 3024, etunimi.sukunimi@ses.fi

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle