|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

6.10.2009

Harkinnanvarainen levitystuki julkaistu

Uusi harkinnanvaraisen levitystuen hakukierros (Call 19/2009) on julkaistu. Tuen ehdot ovat pysyneet melko pitkälti ennallaan eli mitään suuria muutoksia edelliseen hakukierrokseen nähden ei ole tullut. Hakuajatkin noudattavat vanhaa linjaa: tällä hakukierroksella on kolme hakuaikaa, jotka ovat 1.12.2009, 1.4.2010 ja 1.7.2010.

Rahaa nyt julkaistussa haussa on jaossa 12 250 000 euroa. Tuosta summasta noin 30 % kohdistetaan pienen budjetin elokuville (budjetti alle 3 milj. €) ja noin 70 % budjetiltaan keskiluokkaa edustaville elokuville (budjetti 3-15 milj. €). Elokuvat, joiden budjetti on yli 15 miljoonaa euroa, eivät kuulu tuen piiriin. Tukea voi saada myös digitaalisten kopioiden levitykseen. Tässä kohtaa tukeen on tullut muutos, sillä viime hakukierroksella pienille elokuville oli 40 % budjetista ja keskisuurille 60 prosenttia.

Tärkein ehto harkinnanvaraisen tuen hakemisessa on "grouping", jossa vähintään viisi levittäjää eri Media 2007 -ohjelman jäsenmaista on sopinut saman elokuvan levityksestä. Tuki kohdistuu elokuvan levitys- ja markkinointikuluihin. Median tuki voi olla enintään 50 % koko kampanjan kustannuksista tai max. 150 000 euroa levittäjää ja elokuvaa kohti. Tuen takaisinmaksu tai maksamatta jättäminen perustuu siihen, miten paljon elokuva tuottaa.

Grouping -ryhmän koko tulee olla vähintään viisi levittäjää, jos kyseessä on "pieni" elokuva ja seitsemän levittäjää, jos kyseessä on "keskisuuri" elokuva. Tuen voi kohdistaa elokuviin, jotka on julkaistu vuonna 2007 tai sen jälkeen.

Jatkossa pyritään yksinkertaistamaan pienten tukien byrokratia. Tuenhakijan kaikki saman deadlinen pienet tuet (tuki on pienempi kuin tai enintään 25 000 euroa) kerätään samaan sopimukseen, ja myös pienten tukien raportointi on yksinkertaisempaa kuin ennen.

Media 2007 -ohjelmassa on mukana 32 Euroopan maata: kaikki EU-maat sekä Islanti, Liechtenstein, Norja, Sveitsi ja Kroatia.

Lisätietoja saa Media Deskistä:
Kerstin Degerman, puh. 09 6220 3013
Inkeri Lundgren, puh. 09 6220 3024
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@ses.fi

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle