![]()
Tuotantoyhtiöille
Levittäjille Elokuvateattereille Koulutukseen Festivaalit- & PR Uudet jakelutiet Media Mundus Help!
Koulutus
Hankekehittely Levitys Festivaalit- & PR Muut tuet Suomalaisten tuet -10 Suomalaisten tuet -09 Suomalaisten tuet -08 Suomalaisten tuet -07 Suomalaisten tuet -06 Suomalaisten tuet -05 Suomalaisten tuet -04 Help! AJANKOHTAISTA7.10.2009
Uusi festivaalituki (Call 23/2009) on julkaistuFestivaalituki 23/2009 julkaistiin syyskuun lopusssa 2009. Festivaalitukea voivat hakea kansainväliset elokuvafestivaalit, jotka keskittyvät joko fiktio-, dokumentti-, animaatio- tai lyhytelokuviin ja joiden ohjelmistosta 70 prosenttia on eurooppalaista tuotantoa. Myös multimediaan, uusiin animaatiotekniikoihin ja tietokonegrafiikkaan erikoistuneet festivaalit kuuluvat tuen piiriin. Hakuehtojen mukaan festivaalin ohjelmistossa tulee olla elokuvia kymmenestä Media 2007 -ohjelmaan kuuluvasta maasta.
Tuen enimmäismäärää nostettiin vuosi sitten ja se on nyt enintään 75 000 euroa ja vähintään 10 000 euroa. Viime vuonna julkaistulla hakukierroksella oli mahdollisuus hakea myös 4-vuotista tukea, mutta tänä vuonna haettavat tuet ovat yksivuotisia.
Festivaalituen hyväksyttävät kulut liittyvät kaikki festivaalin eurooppalaisiin elokuviin ja niiden kuluihin Tuki kohdistetaan seuraaviin kuluihin: esityskorvaukset, kopioliikenne ja tekstitys- ja käännöskulut, festivaalin eurooppalaisten elokuvien kutsuvieraiden matka- ja majoituskulut, katalogin suunnittelu-, käännös- ja painamiskulut. Median festivaalituki on enintään 50 % hyväksyttävistä kuluista. Tuen hakuehtoihin kuuluu myös, että festivaalilla tulee olla yhteistyötä muiden eurooppalaisten festivaalien kanssa. Festivaalituen deadline on 27.11.2009 festivaaleille, jotka järjestetään 1.5.2010-31.10.2010 ja 30.4.2010 festivaaleille jotka pidetään 1.11.2010-30.4.2011.
Kaikissa festivaalitukeen liittyvissä kysymyksissä voitte olla yhteydessä Suomen Media Deskiin. |