|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

9.10.2012

TV-levitystuki julkaistu


Median televisiolevitystuki tuotantotyhtiöille julkaistiin 5.10.2012. Tuella on kaksi hakuaikaa, jotka ovat 10.12.2012 ja 3.6.2013.

Televisiolevitystuki (Call for proposals 33/2012)

Tv-levitystuki on suora tuki, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Hakijana toimii itsenäinen tuotantoyhtiö. Hakukelpoisella televisio-ohjelmalla on vähintään kolme ennakko-ostoon tai yhteistuotantoon sitoutunutta tv-yhtiötä kolmesta erikielisestä maasta. Ohjelman pitää olla vähintään joko 50 minuutin pituinen (fiktiot) tai 25 minuutin pituinen (dokumenttielokuvat ja animaatiot).

Hakemuksia arvioidaan pisteytyksen avulla. Pisteitä voi saada korkeintaan 100. Pisteytyksen perusteissa painotetaan ennakko-ostojen lisäksi projektin alkuperämaata, rahoituksen rakennetta, projektin laatua ja myyntiagentin sitoutumista projektiin sekä yhtiön aikaisempia kansainvälisiä myyntejä edellisen viiden vuoden aikana. Pisteitä saa myös eurooppalaisen kulttuuriperinnön ja kulttuurin monimuotoisuuden edistämisestä.

Hankkeen eurooppalaisesta ulottuvuudesta ja rahoituksesta (eli ennakko-ostoista) voi saada enintään 45 pistettä, kansainvälisestä myyntiagentista 10 pistettä ja kansainvälisestä potentiaalista 25 pistettä. Eurooppalaisen kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden edistäminen, eli useat kieliversiot, tuovat enintään 7 pistettä ja eurooppalaisen kulttuuriperinnön edistäminen 3 pistettä. Yhtiön aikaisemmat kansainväliset tv-myynnit edellisen viiden vuoden aikana voivat tuoda 10 pistettä.

Tuki on suunnattu tv-tuotannoille, joten elokuvateatterilevitystä ei hyväksytä, paitsi jos kyseessä on pieni hakijamaa ja ohjelma esitetään televisiossa ennen teatterilevitystä. Dokumenttielokuvien kohdalla hyväksytään myös elokuvateatterilevitystä.

Säännöstä, jonka mukaan hakemuksen voi lähettää aikaisintaan 6 kuukautta ennen kuvauksia, on luovuttu. Tuotanto on hakukelpoinen kun yllämainittujen ehtojen lisäksi vähintään 50 % rahoituksesta on olemassa. Tuen suuruus on enintään 12,5 % tuotantobudjetista fiktioille ja animaatioille, ja enintään 20 % dokumenttielokuville. Tuen määrä on enintään 500 000 euroa ohjelmaa kohti fiktioille ja animaatioille, 300 000 euroa dokumentille.

TV-levitystuen hakukierros 33/2012 julkaistiin 5. lokakuuta 2012. Hakukierroksella on kaksi hakuaikaa, jotka ovat 10.12.2012 ja 3.6.2013. Hakukierroksen budjetti on 10,8 miljoonaa euroa.

Hakuohjeet ja -lomakkeet löydät täältä: http://ec.europa.eu/culture/media/programme/producer/tv/forms/index_en.htm

Jos sinulla on kysymyksiä tukeen liittyen, ota yhteyttä Media Deskiin!

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle