|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

5.6.2013

Media-tukia Suomeen 2012 erittäin hyvin

Lista kaikista Media-tukea saaneista vuoden 2012 osalta on nyt vahvistunut. Koko tuloslistan voit lukea: tästä.

Vuosi 2012 oli suomalaisille tuenhakijoille hyvä Media-tukien osalta. Tukia maksettiin Suomeen yhteensä noin 1,4 miljoonaa, mikä on yli 120 000 euroa enemmän kuin edellisvuonna. Hankekehittelytukia Suomeen tuli 526 317 euroa kahdelle fiktiolle, kahdelle animaatiolle, neljälle dokumenttielokuvalle, yhdelle pelille ja yhdelle hankepaketille. Tulos on Suomen kaltaiselle pienelle maalle erittäin hyvä alati kasvavassa kilpailutilanteessa. Muidenkin tuotantoyhtiöille suunnattujen tukien tulos oli ilahduttava: i2i Audiovisual tukea myönnettiin Animaker Oy:lle maksimisumma 50 000 euroa ja tv-levitystuki, jonka saaminen on todella haastavaa, toi Suomeen 188 000 euroa.

Festivaalitukea on tullut Suomeen todella hienosti jo vuosia, eikä 2012 ollut poikkeus. Tukea tuli yhteensä 121 807 neljälle kansainväliselle festivaalille: DocPoint, Espoo Ciné, Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali ja Tampereen elokuvajuhlat.

Levitystukia eurooppalaisten elokuvien levitykseen saatiin 2012 yhteensä noin 460 000 euroa. Tulos on hieman edellisvuotta alhaisempi, mutta hyvä kuitenkin. Tuet jakaantuivat kuudelle eri levitysyhtiölle: Bio Rex Cinemas, FS Film, Cinema Mondo, Future Film, Nordisk Film ja Scanbox Entertainment Finland. Media-tukea myönnettiin myös suomalaisten elokuvien levittämiseen muissa Euroopan maissa yhteensä 260 000 euroa. Muiden muassa Niko - Lentäjän Poika, Hyvä Poika, Niko 2 - lentäjäveljekset, Le Havre, Mama Africa ja Iron Sky saivat levitystukea Alankomaissa, Bulgariassa, Norjassa, Unkarissa, Slovakiassa, Sveitsissä, Tanskassa ja Tsekissä.

Europa Cinemas-organisaation kautta tuettiin myös verkostoon kuuluvia elokuvateattereita, joita vuonna 2012 oli Suomessa neljä: Niagara Tampereella, Kino Kuvakukko Kuopiossa, Kino Iiris Lahdessa ja Kino Engel Helsingissä. Tukea maksettiin yhteensä 60 000 euroa.

Lisäksi Media-tuesta hyötyivät ne 39 suomalaista, jotka vuonna 2012 osallistuivat Media-ohjelman tukemille jatkokoulutuskursseille. Tukea ei voi laskea euromääräisesti, vaan se on välillistä tukea alan ammattilaisten kansainvälistymiseen.

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle