|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

9.10.2014

Harkinnanvarainen levitystuki - uusi hakukierros julkaistu!


Harkinnanvaraisen levitystuen uusi hakukierros levittäjille julkaistiin 6.10.2014. Tällä hakukierroksella (kuten jo edelliselläkin) hakuaikojen määrä on vähentynyt kolmesta kahteen. Seuraavat hakuajat ovat 4.12.2014 ja 2.7.2015 klo 12.00 Brysselin aikaa. Tuen ehtoihin ei ole tullut muutoksia, vaan edelliseltä hakukierrokselta tutut säännöt ovat edelleen voimassa. Hakukierroksen budjetti on 8 miljoonaa euroa.

Harkinnanvaraista tukea myönnetään, jos vähintään seitsemän levittäjää Luova Eurooppa -ohjelman jäsenmaista on sopinut saman elokuvan levityksestä. Tuki kohdistuu elokuvan levitys- ja markkinointikuluihin. Levittäjäryhmällä tulee olla koordinaattori, joka on elokuvan myyntiagentti.

Tukisumma määrittyy valkokankaiden lukumäärän mukaan
Tukisummat ovat määräsummia, jotka määrittyvät levitysmaan mukaan ja sen mukaan, miten monelle valkokankaalle elokuva leviää. Suomi kuuluu levittäjäryhmään 2, jonka tukisummat ovat seuraavat:
4 500 €, jos elokuva leviää 1-2 valkokankaalle
8 800 €, jos elokuva leviää 3-7 valkokankaalle
15 500 €, jos elokuva leviää 8-14 valkokankaalle
21 300 €, jos elokuva leviää 15-24 valkokankaalle
31 600 €, jos elokuva leviää yli 25 valkokankaalle
Elokuvan levitys eri valkokankailla tulee olla samanaikaista ja katsotaan sen viikon mukaan, jolloin levitys on ollut suurin (=eniten valkokankaita). Minimimäärä näytöksille on kaksi näytöstä per viikko per valkokangas.

Hakuohjeet ja -lomakkeet

Tämän hakukierroksen hakuohjeet (Guidelines) , hakulomakkeen ja muut tarpeelliset tiedostot löydät Komission sivuilta osoitteesta: https://eacea.ec.europa.eu/creative-europe/funding/distribution-selective-scheme-support-for-transnational-distribution-european-films-2015_en

Lisätietoja saa Luova Eurooppa -yhteyspisteestä:
Kerstin Degerman, toiminnanjohtaja
Inkeri Lundgren, tiedottaja
Luova Eurooppa -yhteyspiste
c/o Suomen elokuvasäätiö
Kanavakatu 12
00160 Helsinki
puh. 09 6220 3013 /Kerstin Degerman
puh. 09 6220 3024 /Inkeri Lundgren
kerstin.degerman@ses.fi
inkeri.lundgren@ses.fi

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle