|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

25.2.2016

Automaattisen levitystuen hakukierros julkaistu!

Luova Eurooppa -ohjelman Median alaohjelman Automaattisen levitystuen uusi hakukierros on julkaistu. Tällä hakukierroksella (EACEA 09/2016) on yksi hakuaika, joka päättyy 29.4.2016.
Tuen hakuehtoihin ei ole tullut muutoksia, vaan tuki on aiempien vuosien tapaan pitkien elokuvien levittäjille suunnattu tuki, joka haetaan jälkikäteen. Tuki perustuu edellisen vuoden (2015) eurooppalaisten elokuvien lipunmyyntituloihin. Summia per myyty lippu on hiukan nostettu, muuten tuki on ennallaan.

Automaattisen levitystuen tarkoituksena on tukea eurooppalaisten, ei-kotimaisten elokuvien rajojen yli leviämistä muihin Euroopan maihin. Vuoden 2016 hakukierroksen budjetti on 20,2 miljoonaa euroa.

Tuki on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä "generation"-vaiheessa tukea haetaan edellisenä vuonna (2015) levitettyjen eurooppalaisten elokuvien lipunmyynnin perusteella ja toisesssa "reinvestment"-vaiheessa saatu tuki investoidaan uusien elokuvien oikeuksien hankkimiseen, eurooppalaisen elokuvan yhteistuotantoon tai jonkun eurooppalaisen elokuvan markkinointi- ja tiedotuskampanjaan. Reinvestment -vaiheen deadline on 1.8.2017.

Lue lisää tuesta suomeksi täältä

Tuen hakuohjeet ja hakulomakkeen löydät täältä: http://eacea.ec.europa.eu/creative-europe/funding/distribution-automatic-support-2016_en

Kaikissa tuen hakemiseen liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä Luova Eurooppa -yhteyspisteeseen.

Lisätietoja saa Luova Eurooppa -yhteyspisteestä:
Kerstin Degerman, toiminnanjohtaja
Inkeri Lundgren, tiedottaja
puh. 09 6220 3013 /Kerstin Degerman
puh. 09 6220 3024 /Inkeri Lundgren
kerstin.degerman@ses.fi
inkeri.lundgren@ses.fi
Facebook: Luova Eurooppa/Media

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle