|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

20.12.2000

Mietteitä Media Plussan kynnyksellä

Media II-ohjelma loppuu vuodenvaihteessa, ja uusi tukiohjelma Media Plus käynnistyy ensi vuoden alussa. Seuraavassa pieni yhteenveto Media-ohjelman tuloksista.

Median viiden vuoden aikana kehitettiin yhteenä 1.350 ohjelmaa, (fiktioita, dokumentteja, animaatioita ja uusmediahankeita), kuten esimerkiksi Lars v Trierin palkittu Dancing in the Dark, Michel Ocelotin Kirikou and the Sorceless, Silvio Soldanin Pane e Tulpani sekä Damien O´Donnellin East is East.

Media on tukenut yhteensä 360 elokuvan 1830 markkinointikampanjaa. Tähän Media-varoin markkinoidun eurooppalaisen elokuvan joukkoon kuuluvat esimerkiksi Alain Raisnaisin Same Old Song, Roberto Begninin Life is Beautiful, Thomas Vinterbergin Festen ja Pedro Almodovarin Kaikki Äidistäni. Joukosta löytyy kaksi suomalaista elokuvaa joilla oli riittävän laaja eurooppalainen teatterilevitys (Aki Kaurismäen elokuvat Kauas pilvet karkaavat ja Juha).

Televisiolevitystukea jaettiin viiden vuoden aikana yhteensä 275 eurooppalaiselle teokselle - esimerkiksi tänä vuonna kolmelle suomalaiselle tv-ohjelmalle.

Europa Cinemasin kautta Media on tukenut yhteensä 350 europpalaista elokuvateatteria. Joukossa on myös suomalaisia teattereita.

Vuosittain on myönnetty tukea 64 festivaalille. Suomen festivaaleista tukea ovat saaneet Espoo Ciné, Oulun lastenelokuvajuhlat, Sodankylän elokuvajuhlat ja Tampereen lyhytelokuvajuhlat - Tamperetta ja Oulua on tuettu joka vuosi.

Median koulutusohjelma on nostanut suomaisten tuottajien ja käsikirjoittajien ammattitaitoa

Median koulutukseen on osallistunut yhteensä 4000 eurooppalaista ammattilaista 145 kurssille viiden vuoden aikana.Suomalaisten tuottajien ammattitaito on näiden kansainvälisten yhteyksien myötä selvästi noussut, ei pelkästään hyvien kurssien ansiosta, vaan myös uusien kontaktien myötä. Melkein joka kurssi poikii uuden kontaktiverkoston: vuoden kestävät koulutusohjelmat, kuten esmerkiksi suomalaisille vuosien varrella aika keskeiseksi noussut tuottajille suunnattu koututusohjelma EAVE on ollut hyvä väline kansainvälisten kontaktien luomisessa. Moni on saanut EAVE-koulutusohjelman käytyään jopa uusia ystäviä.

Käsikirjoittajille suunnatut kurssit voivat toimia myös osana tuotannon ennakkovalmistelutyötä. Käsikirjoituskurssit eivät ole kuitenkaan olleet kovin suosittuja suomalaisten kirjoittajien keskuudessa, poikkeuksena televisiosarjojen kehittämiseen keskittyvä PILOTS.

Koulutuksen kokonaiskuvan selkeyttämiseksi Anu Koivusipilä toimittaa Median kolutusohjelmista kertovan käsikirjan. Käsikirja valmistuu tammikuussa 2001.

Suomeen saatiin ennätyspotti

Uusi vuosituhat on alkanut Suomen kannalta myönteisissä merkeissä: vaikka hakukierroksia julkaistiin vain keväällä, Suomeen myönnettiin yhteensä vuoden aikana n. 8 miljoonaa markkaa.Tulos on erinomainen verrattuna aikaisempiin vuosiin: summa on aikaisemmin ollut 4,5-5,5 miljoonan markan tasolla.

Levittäjien automaattituki vaikuttaa paljon vuoden loppusummaan: tukea tuli tällä kertaa erityisen paljon (2,4 miljoonaa). Tähän vaikutti laajempi hakijajoukko kuin aikaisempina vuosina. Elokuvateatteriverkostot, Europa Cinemas ja Eurokids, tuottavat suomalaisille elokuvateatterinomistajille komission ennusteen mukaan noin 900.000 markkaa täman vuoden loppuun mennessä.

Median kehittely-osio ei ole ongelmaton

Myös Media-ohjelman kehittelyn kohdalla 2000 oli hyvä vuosi. Suomeen myönnettiin yhteensä 2,4 miljoonaa markkaa, mutta Median kehittelylainat ovat vuosin aikan herättäneet keskustelua. Omat kommenttini ovat ().
Tuotantoyhtiöissä on ihmetelty

  • hakumenettelyn monimutkaisuutta (nykyään se on pitkäli myytti; mikäli vaikeuksia tulee, ne tulevat yleensä raportointivaheessa)
  • päätöksenteon hitautta (oikeutettua kritiikkiä, varsinkin siirtymävaiheessa EMDAsta Media Assistanceen)
  • lainan takaisinmaksua ensimmäisenä kuvauspäivänä (suora tuki olisi ideaalitilanne).
  • lukijoiden pätevyyttä (varsinkin fiktiohakemusten kohdalla asiaa koettiin ongelmalliseksi).

Uuden Media Plussan myötä kehittely-osion ohjeisiin tulee muutoksia. Hakuajoista pyritään luopumaan, ja valintakrieereissä korostetaan tuotantojen kansainvälistymismahdollisuuksia. Hankkeiden kelpoisuuskriteerit tiukennetaan ja täsmennetään. Opetusministeriö on käynnistänyt konsultointikierroksen uusista hakuohjeista alan ammattilaisten kanssa.

Plussa käynnistyy vuoden 2001 alusta

Media Plussa käynnistyy vuoden alusta. Uuden ohjelman hakukierrokset ”call for proposals” pitää hyväksyttää Media Plussan hallintoelimessä Media Plus-komiteassa. Käytännössä saanemme ensimmäiset hakuohjeet käyttöömme tammikuun lopussa. Pyrimme postittamaan uudet ohjeet teille heti kun se on mahdollista. Järjestämme myös Media-infopäivän yhdessä Opetusministeriön kanssa, ja myös muita tempauksia voi harkita: Haluatteko harjoitella pitchausta suomalaisille räätälöidyssä workshopissa, vai kiinnostaako esimerkiksi laajempi käsikirjoitusohjelmien esittely? Ehdotuksia otetaan vastaan vaikka sähköpostilla, etunimi.sukunimi@ses.fi

Haluan kiittää kaikkia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita hyvästä ja miellyttävästä yhteistyöstä ja toivottaa teille oikein rauhallista, ihanaa joulua. Palaamme uusin voimin Media Plussan haasteisiin tammikuussa.

Lisätietoja saa Media deskistä:
Kerstin Degerman
etunimi.sukunimi@ses.fi
puh 09-6220 3013
fax 09-6220 3070

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle