|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

6.10.2004
Viviane Reding palkittiin San Sebastianissa

EU-komissaari Viviane Reding palkittiin San Sebastianin elokuvafestivaaleilla 24.9.2004 Personality of the Year -nimeä kantavalla palkinnolla työstään eurooppalaisen elokuvan tukemisen ja promootion hyväksi. Reding iloitsi palkinnostaan, mutta totesi, että hänen mielestään palkinto ei kuulu yksin hänelle, vaan koko Euroopan elokuvateollisuudelle. Komissaari muisteli saatuaan palkinnon festivaalijohtaja Mikel Olacireguilta, että astuttuaan virkaansa viisi vuotta sitten hän totesi itselleen: "Asiat eivät voi jatkua näin: meillä on valtavasti lahjakkuutta, sitä on aina ollut ja sen on säilyttävä myös jatkossa. Me olemme saattaneet hävitä taistelun, mutta me voitamme tämän sodan." Viviane Redingin mukaan vain eurooppalaiset itse voivat kertoa omat tarinansa, myyttinsä ja unelmansa ja siten välittää rikasta ja moninaista kulttuuriaan muille.

Lisätietoja saa Media deskistä:
Kerstin Degerman
etunimi.sukunimi@ses.fi
puh 09-6220 3013
fax 09-6220 3070

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle