|   Yleistä
|   Media-tuet
|   Uutisia
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Yhteystiedot
|   Linkit
|   Svenska
|   English
 

AJANKOHTAISTA

19.6.2001

Media 2001 -palkinto Frédéric Fonteynen filmille Une Liaison Pornographique

Euroopan komission kulttuurista ja av-teollisuudesta vastaava komissaari Viviane Reding on myöntänyt Cannesin elokuvajuhlien yhteydessä Euroopan Unionin Media-palkinnon belgialaiselle ohjaajalle Frédéric Fonteynelle. Palkinto annettiin nyt toista kertaa, ja sen tarkoituksena on kannustaa nuoria eurooppalaisia elokuvantekijöitä.

Palkinto voidaan myöntää elokuvalle, joka on tekijänsä ensimmäinen tai toinen pitkä filmi, jonka tekemiseen on saatu MEDIA-ohjelman tukea ja joka on päässyt teatterilevitykseen mahdollisimman monessa Media-ohjelman jäsenmaassa. Palkinnon suuruus on 25 000 euroa.

Une liaison pornographique on 33-vuotiaan Fonteynen toinen pitkä elokuva. Se kertoo naisesta ja miehestä, jotka huomaavat rakastuvansa toisiinsa, vaikka molempien tähtäimessä oli vain fyysinen suhde. Elokuvan naispääosan esittäjä Nathalie Baye palkittiin roolistaan Venetsian 56:lla filmijuhlilla. Tähän mennessä elokuvan on nähnyt noin 900 000 katsojaa, ja sitä on esitetty 16 maassa.

Lisätietoja saa Media deskistä:
Kerstin Degerman
etunimi.sukunimi@ses.fi
puh 09-6220 3013
fax 09-6220 3070

Takaisin Ajankohtaisten pääsivulleTakaisin ajankohtaisten pääsivulle