|   Media 2007
|   Media Mundus
|   Tuet
|   Uutisia
|   Hakulomakkeet
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Linkit
 

Tuet elokuvateattereille

 

1. Elokuvateatterien digitalisointituki

Vuonna 2011 julkaistiin uusi MEDIA 2007 -ohjelman tukimuoto, jolla pyritään vahvistamaan erityisesti eurooppalaisia elokuvia esittävien elokuvateattereiden toimintamahdollisuuksia. Teatterit voivat saada tukea digitaaliprojektorin hankintaan liittyviin välillisiin kustannuksiin (mm. asennus- ja huoltokustannukset).

Tukea myönnetään kertasummana 20 000 euroa jokaista projektoria kohden; hakijaorganisaatio voi saada tukea korkeintaan kolmeen saliin elokuvateatteria kohden, eli yhteensä korkeintaan 60 000 euroa. Virtuaalisen kopiokorvaussopimuksen allekirjoittaneet tahot, jotka hankkivat projektorin välittäjältä (integroijalta), eivät voi saada tukea. Tuki kattaa digitalisointiin liittyvät kustannukset lukuun ottamatta projektorin ja serverin hankintaa.

Tukeen oikeutettujen elokuvateattereiden ohjelmistosta vähintään 50 prosenttia tulee olla eurooppalaisten elokuvien ensiesityksiä (näistä korkeintaan 30 prosenttia kotimaisia ensiesityksiä). Teatterin on täytynyt olla toiminnassa vähintään kolmen vuoden ajan ja istuinpaikkoja on oltava vähintään 70. Tukea on varattu 2 miljoonaa euroa, eli tarkoituksena on auttaa 100 elokuvasalin digitoimisessa ympäri Euroopan.

Tuen seuraava hakuaika päättyy 31.7.2012. Haku on tarkoitus uusia vielä vuonna 2013.

 

2. Elokuvateatteriverkostot

MEDIA 2007 tukee myös elokuvateattereiden verkottumista Europa Cinemasin avustuksella. Tavoitteena on kannustaa teattereita tiivistämään yhteistyötään ja luomaan yhteisiä toimintatapoja eurooppalaisten elokuvien markkinoinnin edistämiseksi.

Europa Cinemas on eurooppalaisten elokuvateattereiden muodostama verkosto, joiden ohjelmistosta merkittävä osa koostuu eurooppalaisista elokuvista. Europa Cinemas -verkoston suomalaiset jäsenet ovat elokuvateatterit Kino Engel Helsingissä, Niagara Tampereella, Kino Iiris Lahdessa, Kuopion Kuvakukko ja vuoden 2013 alusta myös Kino Tapiola Espoossa.

Europa Cinemas ottaa joka vuosi uusia jäseniä. Seuraava hakuaika on 1.7.-31.8.2012. Tarkemmat ohjeet ja lisätietoja löydät täältä.