|   Media 2007
|   Media Mundus
|   Tuet
|   Uutisia
|   Hakulomakkeet
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Linkit
 

Training Programme
an initiative of the European Commission

 

MAIA Workshops 2012

Kohderyhmä: Kurssi on suunnattu ensisijaisesti nuorille vastavalmistuneille tai vuoden-pari työkokemusta omaaville eurooppalaisille tuottajille, mutta myös ohjaajat ja käsikirjoittajat, jotka valmistelevat ensimmäistä pitkää elokuvaansa voivat osallistua.

Kurssiohjelma: MAIA järjestää vuonna 2012 kolme erillistä workshopia, jotka on tarkoitettu nuorille uransa alussa oleville tuottajille. Kukin workshop kestää viisi päivää. Ensimmäisen workshopin aiheena on "creative aspects", toisen rahoitus- ja lakiasiat ja kolmannen markkinointi ja levitys. Kurssille voi osallistua oman fiktio- tai dokumenttiprojektin kanssa tai ilman hanketta. Kurssilla käydään läpi koko tuotantoprosessin kaari eli kehittely, tuotanto ja levitys. Erityisesti kiinnitetään huomiota uusiin ja innovatiivisiin rahoitustapoihin, ja pienibudjettisen eurooppalaisen elokuvan yhteistuotanto- ja markkinointimahdollisuuksiin.

MAIA Workshopit 2012 pidetään seuraavasti:
Creative aspects, 16.-20.4.2012 Krakova, Puola
Legal and financial issues, 24.-28.9.2012 Lazio, Italia
Marketing and distribution, 12.-16.11.2012 Liguria, Italia

Hinta: Workshopiin osallistuminen maksaa 800 euroa ja jos osallistuu kaikkiin kolmeen, hinta on 2000 euroa. Hinta sisältää kurssimaksun, majoituksen ja ateriat, ei matkoja. Avustuksia kurssimaksuun voi tiedustella kurssin järjestäjiltä.

Hakeminen: Jos haluaa osallistua kaikkiin kolmeen workshopiin, tulee hakea 3.2.2012 mennessä. Hakuaika pelkälle huhtikuun kurssille päättyy 2.3.2012. Syyskuun kurssille tulee hakea 10.8.2012 mennessä ja marraskuun kurssille 28.9.2012 mennessä. Kullekin kurssille otetaan 15 osallistujaa.

Yhteystiedot:
MAIA Workshops
c/o Genova-Liguria Film Commission
Villa Bombrini
Via L. A. Muratori 9
16152 Genova - Cornigliano
Puh. +39 010 86 81 459
Sähköposti: info@maiaworkshops.org
http://www.maiaworkshops.org
Yhteyshenkilö: Graziella Bildesheim