|   Media 2007
|   Media Mundus
|   Tuet
|   Uutisia
|   Hakulomakkeet
|   Kurssit
|   Foorumit
|   Results
|   Linkit
 

Training Programme
an initiative of the European Commission

 

European Master in Audiovisual Management (MEGA Plus)

Kohderyhmä: MEGA Plus on tarkoitettu jatkokoulutukseksi elokuva-alan koulutuksen saaneille hiljattain valmistuneille ja/tai jonkin aikaa alalla toimineille nuorille.

Kurssiohjelma: MEGA Plus -koulutus kestää yhteensä yhdeksän kuukautta. Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana on workshop-opetusta, sen jälkeen on kuuden kuukauden pituinen harjoittelu jossakin eurooppalaisessa tuotanto- tai levitysyhtiössä ja puolessa välissä harjoittelua pidetään viikon pituinen loppuarviointi.

MEGA Plus -koulutuksen tavoitteena on lisätä nuorten alan ammattilaisten tietoja ja taitoja audiovisuaaliselta alalta. Kurssin aikana paneudutaan mm. projektien kehittelyyn, tuottamiseen ja levittämiseen Euroopan mittakaavassa. Työharjoittelujakson aikana saadaan myös käytännön kokemusta alalla työskentelystä: projektien hallinnasta, yhtiön johtamisesta jne. Kurssin tavoitteena on antaa opiskelijoille kyky toimia alalla yhtiön johtotehtävissä. Kurssin keskeistä antia on myös eurooppalainen verkosto, jonka opiskelijat luovat keskenään ja kyky toimia kansainvälisesti, ei vain paikallisesti.

Kurssin opetus tapahtuu Rondassa Espanjassa 1.6.-7.9.2012 ja syyskuusta joulukuulle suoritetaan ensimmäinen työharjoittelujakso. Final Evaluation Week on joulukuussa 2012 Rondassa ja sen jälkeen on vielä toinen harjoittelujakso tammi-maaliskuussa 2013.

Hinta: Kurssi maksaa 7000 euroa sisältäen lentokenttäkuljetukset, kurssimateriaalit sekä asumisen ja ruoan Final Evaluation -viikon aikana. Joitakin apurahoja on haettavissa.

Hakeminen: Kurssin hakuaika päättyy 28.2.2012. Kurssille otetaan 25 osallistujaa.

Yhteystiedot:
Media Business School (Fundación Cultural Media)
c/Antonio Acuña 19, Esc,Drcha, 1 Izda
28009 Madrid, Spain
Puh. +34 91 5759583
Fax +34 91 4313303
Sähköposti: mega@mediaschool.org
www.mega.mediaschool.org
Yhteyshenkilöt: Ana Laguna